Remonttirahoitus

Remontin suunnittelu alkaa yleensä remonttirahoituksen suunnittelulla. Alkuvaiheessa on hyvä tietää, mikä on remontin budjetti pääpiirteittäin ja onko remonttiin mahdollista saada rahoitusta. Remonttiin myönnetään yleensä hyvin lainaa, jos raha-asiat on hoidettu asianmukaisesti ja asiakkaan maksukyky antaa myöden. Tutustu remonttilainoihin lisää ja löydä itsellesi sopiva rahoitusvaihtoehto.

Remontin suunnittelussa kannattaa huomioida, että yleensä remontin budjetti saattaa jonkin verran ylittyä. Tämä tulee muistaa jo remonttilainaa haettaessa. Remonttirahoitus kannattaa olla reilu, koska kaikkea ei tarvitse nostaa käyttöön, jos budjetti jostain syystä pienenee remontin edetessä. On aikaa vievää ja stressaavaa hakea lisälainaa kesken remontin, joten kannattaa laskea remonttirahoituksen tarve aina mielummin yläkanttiin.

Vertaa remonttilainat

Remonttilaina ja kotitalousvähennys

Remontista on mahdollista saada kotitalousv√§hennyst√§, kun kunnossapito- ja perusparannusty√∂ toteutetaan henkil√∂n omaan asuntoon. Verov√§hennyksen m√§√§r√§ on t√§ll√§ hetkell√§ 2400‚ā¨ henkil√∂√§ kohden. Kotitalousv√§hennys koskee remontin ty√∂n osuutta, joten materiaaleja ei voi v√§hent√§√§ verotuksessa. Kotitalousv√§hennys on t√§ll√§ hetkell√§ 45% ty√∂n osuudesta. Ehtona on, ett√§ remontin toteuttava yritys kuuluu ennakkoperint√§rekisteriin.

Kotitalousvähennyksen ansiosta remontteja tekevät nykyään enemmän osaavat ammattilaiset, jotka kuuluvat ennakkoperintärekisteriin ja omat remontit, ilman asianmukaista osaamista, jätetään suosiolla väliin. Kotitalousvähennykseen ei vaikuta se, onko remonttiin käytetty remonttilainaa, joten kotitalousvähennyksen takia ei tarvitse erikseen säästää remonttia varten.

Kulutusluotto remonttia varten

Remonttilaina on usein kätevä ottaa vakuudettomana luottona, jolloin lainaan ei tarvita takaajia tai vakuuksia. Kulutusluottoa tai muuta vakuudetonta luottoa ei kuitenkaan ole mahdollista saada kovin isoja summia, esimerkiksi yli 50 000 euroa, joten jos tuleva remontti on todella laaja, niin remonttiin tulee hakea vakuudellista luottoa. Asunnon rakenteisiin kajoavaa perusparannusta varten on mahdollista saada lähes asuntolainan ehdoilla vakuudellista luottoa. Asuntolainan korot ovat myös osittain verovähennyskelpoisia, joten tämä vaihtoehto on laajemmissa remonteissa yleensä se edullisin vaihtoehto.

Kulutusluotto remonttiin

Remonttirahoitusta kannattaa kysyä myös suoraan remontin suorittavalta yritykseltä. Remonttirahoitusta on tarjolla nykyään usein myös remontteja tekevien yritysten kautta. Tällöin itse remontti sekä remonttirahoitus hoituvat saman yrityksen kautta. Yleensä nämä kulutusluotot ovat myös kilpailukykyisiä, kun vertaa muihin kulutusluottoihin. Myös remonttibudjetti ja sitä kautta remonttirahoitus on helpompi arvioida yhdessä ammattilaisten kanssa, joten yleensä lisälainaan ei ole tarvetta, kun rahoituksen välittää itse remonttifirma.

Kulutusluotoissa on suuria eroja, joten kannattaa vertailla tarkkaan, mistä ottaa remonttiin rahoitusta. Lainavertailun avulla voi säästää helposti satoja euroja. Kulutusluotoissa on yleensä maksuaikana n. 1-5 vuotta, mutta lainaa voi toki maksaa myös nopeammalla aikataululla takaisin. Isompiin kulutusluottoihin on yleensä mahdollista saada myös maksuvapaita kuukausia. Kulutusluottoa on helppo hakea suoraan netistä, joten erillisiä pankkikäyntejä ei tarvita. Kuukausittainen maksuerä kannattaa miettiä tarkkaan. Lainaa kannattaa lyhentää niin, että siitä pystyy suoriutumaan helposti joka kuukausi.

Tilaa tulisija tai remontti arvio Oiva Sisustussuunnittelu Oiva Remontti Takuu

Hempan kaluste Eltutek LVI-aitta K-Rauta Kajaani
Sisustustalo Rakenna ja sisusta messut Isku keittiŲt