Referenssit

Outi ja Ismo Jauhiainen, Kajaani

”Remontoimme kokonaan kylpyhuoneen, saunan, takan ja takkahuoneen. Käytimme apuna sisustussuunnittelijaa, sillä kyseessä on niin suuren kokonaisuuden remontti. Halusimme myös muuttaa tilan käyttötarkoitusta ja tähän tarvitsimme sisustussuunnittelijan apua.

Olimme alkuvaiheen purkutöiden aikana lomareissulla, joten melusta ja pölystä ei aiheutunut meille haittaa. Oiva Yhtiöt olivat tehneet suojaukset erinomaisesti, joten muualle kotiimme ei kulkeutunut remonttipölyä. Kaiken kaikkiaan remonttivaihe sujui mukavasti. Aamuisin vaihdoimme työmiesten kanssa kuulumiset ja kävimme tulevan päivän työvaiheet yhdessä läpi.

Tarkoituksena oli ajanmukaistaa asunnon ilmettä. Siinä onnistuttiin. Värimaailma on nyt alakerran uima-allasosastolla tämän hetken sisustustrendien mukainen. Tämä on iso muutos kirkkaan oranssin ja ruskean yhdistelmästä, jolla tila oli aikaisemmin sisustettu.

Oiva Yhtiöt kertoivat suoraan remontin suunnitteluvaiheessa, mitkä tulevat olemaan remontin riskit. Luottamusta herätti tämä avoimuus.

Voisimme ehdottomasti suositella Oiva Yhtiöitä kavereillemmekin.”

 

 

Karoliina Salmi

”Kodistamme remontoitiin monien huoneiden pintoja. Uusimme myös valaistusta lisäämällä olohuoneen ikkunan viereen led-valoja. Remontti on pitkälti itse suunniteltu. Myös Oiva Yhtiöiden edustajaa tapasin useampaan otteeseen suunnitelmaa viimeistellessä.

Itse remonttivaihe sujui hyvin. Aikataulu piti, vaikka suunnitelmaan tulikin lisäyksiä. Työntekijät olivat ammattilaisia ja työn jälki oli hyvää. Lisäksi yhteistyö tekijöiden kanssa oli miellyttävää. Remontin aikana olimme nuoren poikani kanssa mummolassa.

Tarkoitus oli nykyaikaistaa vuonna 1979 valmistunut rivitaloasunto sekä tehdä siitä itselle mieleinen. Tässä onnistuttiin hienosti!

Oiva Yhtiöistä sain tietää, kun näin ilmoituksen ja sain asuntovälittäjältä suosituksen heistä.

Voisin suositella Oiva Yhtiöitä myös kavereilleni. Ammattitaitoista toimintaa ja hinta-laatusuhde ok. Miellyttäviä ja osaavan oloisia ihmisiä.”

 

 

 

Vuokatin majan takka Facelift

Vuokatin takka Facelift

Tilaa tulisija tai remontti arvio Oiva Sisustussuunnittelu Oiva Remontti Takuu

Hempan kaluste Eltutek LVI-aitta K-Rauta Kajaani
Sisustustalo Rakenna ja sisusta messut Isku keittiöt